Omassa blogissa otsikoiden tekeminen on välillä hauskaa kun voin runoilla siihen melkein mitä tahansa jos huvittaa. Otsikkoon voisi naputtaa myös jotain hyvin löyhästi järkeenkäypiä sanoja peräkanaa. Toinen aika hauska asia omassa blogissa on mahdollisuus kirjoittaa tekstiä ihan jostain muusta asiasta kuin mihin otsikko viittaa. En tee niin nyt. Tämä ihan oikeasti liittyy Sherlock Holmesiin.
Oikeastaan teksti ei liity Sherlock Holmesiin, vaan Sherlockiin. Sherlock on nimittäin se englantilaisen televisiosarjan nimi, joka on edennyt juuri toisen tuotantokautensa päätepisteeseen. Ekalla kaudella nähtiin kolme jaksoa ja toisella toiset kolme. Kolmannella nähtäneen kolmas kolmen kopla. Kolmannen tuotantokauden antia jouduttaneen odottamaan vuosi ellei kaksikin. Tai jos Suomen televisio aikoo näyttää Sherlockin niin näyttävät varmaan vuosikymmenen viiveellä, kuten kaikki muutkin ulkomaailman jutut.
Sherlock-sarjan 2. kausi petti odotukseni, sillä se oli enemmän ihmissuhdeongelmia ja parin keskeisimmän henkilön välisiä hommeleita kuin aikaisemmalla kaudella. Erityisen isoja pettymyksiä jaksoi jakaa päätösjakso The Reichenbach Fall. Se on kuin jostain Salkkareista. Jos Sherlock olisi Sherlock Holmes ja jos hänen veljensä olisi sellainen kuin hänen luojansa Arthur Conan Doyle halusi hänen olevan, päätösjakso olisi päättynyt hyvin eri tavalla. Sherlockin veli tuntuu olevan rahvaanomaisesti sanottuna aikamoinen daiju. Sherlock itse vaikuttaa vain dilleltä.
