Tokan maailmansodan aikana saksalaiset valmistivat erilaisia tornittomia panssarivaunuja, kuten Stugeja (Sturmgeschütz) ja StuHeja (Sturmhaubitze), ja sodan lopussa myös Hetzereitä (Jagdpanzer 38). Sitten vierähti vuosikymmen ja ruotsalaiset rupesivat rakentamaan samaa konseptia hyödyntävää Stridsvagnia eli S-tankkia. Saksalaisten mielestä Stugit ja sellaiset, joita Suomessa kutsutaan rynnäkkötykeiksi, oli tarkoitettu väijytyshommiin. Saksalaiset halusivat Sturmin olevan ”vänta på” -moodissa jossain puskassa — ei siis hyökkäävän. Sen haluttiin olevan puolustus-, ei hyökkäysase. Ruotsalaisten suunnitelmissa Stridsvagn 103:a käytettiin kuten normaalia panssarivaunua, mutta Swedish Tank Archivesin artikkelin mukaan vaunun miehistön piti pyrkiä yllättämään vihollinen ja tulittaa sitä tarkasti, koska panssarivaunujen välisessä mittelössä ensimmäisenä tulittava vaunu lähes aina tuhoaa vastustajan.
